keskiviikko 30. tammikuuta 2013

VÄKKÄRÄ



                                     
                                                                          

KAKSINKERTAISET PATALAPUT


Ohje käejjälissä kaksinkertainenpatalappu.


Yllä virkkaus oikeinpäin ja alla nurinpäin.



perjantai 25. tammikuuta 2013

AINAOIKEIN KANTAPÄÄ


TUPLASYDÄMET

Kaksi sydäntä on taitteella toisissaan kiinni ja kääntöaukko jää taitteessa sisäpuolelle.



Ohje samanlainen kuin 8-kulmaisessa.

8- KULMAISET





Tee kaava halutun muotoiseksi esim. 8-kulmaiseksi.
  1. Leikkaa eristekangas, ala- ja päällipuolenkankaat vähän isommaksi kuin kaava. Ei kaavan mukaan. Piirrä ääriviivat siihen kappaleeseen, johon kääntöaukko tehdään. 
  2. Ompele piirrosta pitkin oikeat puolet vastakkain, eristekangas alimmaisena.
  3. Leikkaa jättäen pienet saumanvarat.
  4. Leikkaa kääntöaukko vain päällikankaaseen. Nuppineula on hyvä apu irrottamaan vain yhden kangaskerroksen.
  5. Kääntöaukko on aplikaation alla, joten reunat voidaan ommella ympäri ja aplikaatiolla peitetään aukko.
  6. Muista laittaa ripustinlenkki aplikaation alle.