tiistai 21. toukokuuta 2013

LOMATYÖT


Saa nähdä mitä näistä isoäidin neliöiden muunnoksista syntyy.



TUUNATTU KORI

Kori oli saanut kolhuja matkan varrella sekä reunaan että sankaan.
Näppärä ei tietenkään heitä mitään pois, joten tuunaamaan.
Ensin omat ja sitten kavereiden hulpioreunat kankaista ja trikookuteiden loput.
Korin reunan korjaaminen ja pehmustaminen ensin ja sitten sangan solmeilu.
Hulpiot yhteen ja tuppiloista silmut nyörille ja vuori paikoilleen.
Lisäkoristeeksi solmeilu kuminauhan ympärille reunaan.

Ja nyt eväät mukaan ja kesäretkelle.

VIRKATTUJA LIINOJA



Pyöreä liina

Kiekuraliinan aloitus: 
Kierrä lanka pari kierrosta ja tee siihen 18 kiinteää silmukkaa.
Jatka ohjeen mukaan:

                                                                  Kiekuraliinan ohje

TÄHTILAPPUJA



PÖLLÖT LIIKKEELLÄ


Erilaisista langoista syntyy erikokoisia ja näköisiä pöllöjä.




torstai 2. toukokuuta 2013

LÄHTÖLASKENTA LOMALLE

Pönttöjä etsimään.






KESÄHAAVEET

Isoäidinneliöillä reunoja vaille.